torstai 8. lokakuuta 2015

Paluu jalometallipajalle


Olen vallannut pöydän uudenkarhealta jalometallipajaltamme. Pikkuhiljaa alkaa päästä taas hommiin kiinni.







Työn alla olisi sellainen pieni urakka kuin sormusmittarenkaat, sekä harjoituksena tehtävä sormus, johon tulee halkaisijaltaan 6mm kokoiselle peridootille basketti-istutus. Jouluun mennessä tulisi lisäksi olla suunniteltuna ja toteutettuna viisi uutta korua, joita varten on tullut rustailtua melkoinen määrä luonnoksia. Ideoita ja hahmotelmia on kertynyt vihkoon päälle sata kappaletta, ja niistä pitäisi lähteä karsimaan ja jalostamaan parhaita. Viisi toteuttamiskelpoista korusuunnitelmaa valmistetaan pajalla oikeiksi käsinkosketeltaviksi koruiksi. Kurssikokonaisuuden yhtenä osana on oman liikeidean kehittely, eli tehdään alustavia suunnitelmia omaa tulevaa (tai kuviteltua) yritystä varten. Suunniteltavat viisi korua ovat siis "oman yrityksen" mallistoon tulevia tuotteita. Runsaasti pajalla oloa siis luvassa, mikä tietää paljon työvaihekuvia.




 
Sormusmittarenkaiden valmistusta. Renkaat tehdään puolipyöreäksi valssatusta kolmemillisestä messinkilangasta. Valmiit mittarenkaat kasataan vielä lenkkien avulla yhteen nippuun, kokojärjestykseen, jotta halutun sormuskoon selvittäminen kävisi helposti. Pienimpien rinkuloiden vääntämiseen piti käyttää hieman väkivaltaa, mutta nyt on kaikki aihiot taivutettu päät vastakkain. Seuraavaksi olisi noiden reilun kolmenkymmenen renkaan saumat juotettava kiinni, jotta ne voidaan takoa pyöreiksi. Sellainen pikku sarjatyö.








Tämänhetkiset koulutyöt vievät paljon aikaa, eikä omia ns. ylimääräisiä koruprojekteja ehdi oikein nyt toteuttaa. Lisäksi tein paluun palkkatöiden pariin, ettei varmasti pääse liikaa virumaan kotisohvalla. Katsotaan ensi kuun puolella, ehtisikö vaikka jonkun tilaustyönkin valmistaa. Oon viihtynyt pajalla kyllä ihan älyttömän hyvin, niin mukava päästä taas toteuttamaan itseään ja tehdä sitä mistä niin kovasti tykkää. Olispa vuorokaudessa vaan enemmän tunteja.


tiistai 6. lokakuuta 2015

Neulottu pääkallomekko


Nyt se on valmis!! Miun ensimmäinen itse tehty neulevaate! 






Paljon kyllä opin villapaidan neulomisesta, paljon jäi vielä opittavaakin. Tuli huomattua, että ohjeiden lukeminen kannattaa ja jos valmista ohjetta ei ole, niin huolellinen suunnittelu on kaiken A ja O. Perusasioita, jotka tuntuvat kliseisiltä ja itsestäänselvyyksiltä. Mutta näin se menee, ellei halua purkaa ja turhautua ja kiroilla ja yrittää etsiä netistä selkokielellä kirjoitettua, sovellettavissa olevaa ohjetta, joka selvittäisi mysteerin: kuinka neuloa hiha ylhäältä alas?








Mekko oli muutaman viikon telakalla, kun hihaa neuloessa tuntui tulleen ylitsepääsemätön seinä vastaan. Kuskasin neuleen retaleen äidilleni. Hän rohkaisi jatkamaan vain eteenpäin ja vakuutteli, että kyllä se kerran puretulla langalla tehty perunapeltoneulos siitä pesun myötä tasoittuu. Päätin, että näin on. Ei työtä nyt tuon takia kesken jätetä. Pikku haaste vain.








Kotona tajusin, että olin kaventanut neulomaani hihan tynkää liian paljon, eikä se siksi istunut muuhun paitaan. Purin koko homman pyöriön lyhennettyihin kerroksiin asti. Jatkoin hihaa suljettuna neuleena, ja aloitin kavennukset telkkarin kaukosäätimen mitan päässä kainalosta. Joo tosiaan se mittanauha on edelleen kadoksissa.. Vähän väliä sovittelin paitaa päälle ja päättelin tarvittavien kavennusten määrän. Kunnon soveltamista taas kerran. Mutta hihat tuli!








Se ei ole edelleenkään täydellinen, mutta mukavan pehmeä ja lämmittää kylmillä keleillä ihanasti tälläistä palelijaa. Se myös näyttää ihan kivalta, huolimatta vähän kömpelöistä hihoista. Harjoituskappaleeksi ihan suoritusmerkinnän arvoinen.






Kallon kaava kirjasta Synkät kuteet